Ammattiosaston historiikki Olavi Rantanen 1975
Maaliskuun 10 päivänä vuonna 1935 kokoontui pieni, mutta määrätietoinen joukko Outokummun kaivoksen työntekijöitä. Tarkoituksena oli perustaa työntekijöiden ammattiosasto. Asiasta tehtiinkin myönteinen päätös ja näin tuli perustetuksi ammattiosasto jonka nimeksi tuli Suomen metallityöväenliiton Outokummun osasto n:o 79.
Kokous valitsi osaston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi Heikki Peltosen sekä viisi miehisen toimikunnan, käytännön asioita hoitamaan. Tähän toimikuntaan Onni Haapalainen, Salomo Ahonen, Heikki Kinnunen, August Kinnunen sekä Heikki Peltonen. Osaston sihteeriksi valittiin Onni Haapalainen ja rahastonhoitajaksi Salomo Ahonen.
Tästä kokouksesta sai alkunsa yhtäjaksoinen toiminta, työtekijöiden taloudellisen aseman parantamiseksi. Perustettu ammattiosasto joutui aloittamaan työnsä, raivaamattoman kasken laidasta, sanan täydessä merkityksessä. Edessä oli monta pitkää kantoa. Oli vaadittava parempia palkkoja, oli luotava luottamusmies verkosto, saatava työntekijät järjestäytymään, sekä paljon muuta.
Tämä kaikki oli tehtävä ilmapiirissä, jossa työntekijät järjestöineen olivat suojeluskunnan silmänpidon alaisena. Kirjailija Väinö Linna on hyvin kuvaavasti sanonut tästä ajasta että ”Toinen puoli kansasta vahti toista ase kourassa”
Toimitilat osasto sai helposti järjestymään Outokummun työväenyhdistyksen talosta, silloisesta Outokummun työväentalosta.
Perustamisesta asti aina vuoteen 1944, ammattiosasto valmisteli ja teki palkankorotus vaatimukset suoraan Outokumpu Oy:n johdolle.
Vuoden 1936 vaihtuessa näkyikin jo selvää tulosta ammattiosaton toiminnasta. Yhtiön johto suostui korottamaan alimpia palkkoja, joskin vähäisesti. Kuitenkin menestys palkkaneuvotteluissa ei aina ollut edes edellä kerrotun veroista. Vastapuoli toi kantansa esille, että ammattiosasto ei ole työntekijöitä edustava neuvottelukumppani, viitaten tällä pieneen järjestäytymismäärään. Myös toiminnallaan työnantaja pyrki vesittämään ammattiosaston toimintaa, työntekijöiden etujen valvojana.
Silloisen yhtiönjohdon noudattamassa palkkapolitiikassa saattoi suojeluskunta puku olla parempi edellytys palkankorotukselle kuin työssä osoitettu ammattitaito.
Vuoden 1938 alkupuolella, ammattiosasto valmisteli huolella vaatimuksen palkkojen korottamiseksi, samana vuonna tehtiin esitys vuosiloman pidentämiseksi 7 vrk:sta 14 :ta vuorokauteen, joka toinen viikko talvella hiihtolomana tai kahden viikon pituisena kesälomana. Vaatimuksen tueksi kerättiin kaikilta työntekijöiltä nimikirjoitukset todisteeksi siitä, että vaatimuksen takana ovat kaikki työntekijät.
Tämäkään ei tuottanut toivottua tulosta, mikä ilmenee suorasta lainauksesta sen vuoden toimintakertomuksesta. ”Osaston toimesta järjestettiin palkkaliike, jolla koitettiin työläisten kurjia palkkoja parantaa, mutta yleisen huonon järjestäytymisen takia ei tässä hankkeessa onnistuttu, joka oli omiaan vain huonontamaan, osaston toimintaa ja sen merkitystä. Näin ollen täytyi nämä asiat jättää sikseen, kunnes yleinen järjestäytyminen voimistuisi, joka toivottavaa olisi, tällaisen paikkakunnan työsuhteiden ja palkkojen kannalta katsoen”. Tosin alimpia palkkoja työnantaja suostui korottamaan, mikä osoittaa ettei palkkapyyntö mennyt hukkaan.
1940 luvun myötä tuli Metallityöväen liitto mukaan palkkaneuvotteluihin, aluksi välittäjänä ja neuvotteluapua antaen, neuvotellen suoraan yhtiön johtokunnan kanssa. Palkankorotus vaatimukset tehtiin yhteistoiminnassa Metallityöväen liiton kanssa.
Tammikuun 14 päivänä 1945 osaston toimikunta teki päätöksen, jonka mukaan pyydettiin Metallityöväen liittoa ryhtymään toimenpiteisiin, vähimmäispalkka ja työehtosopimuksen aikaansaamiseksi, myöskin Outokumpuun kaivoksen työtekijöille. Samalla laitettiin evästykseksi mukaan, että Outokumpu muutettaisiin toisen paikkakuntakalleus luokkaan, sekä että yhtiön maksama perheavustus, joka oli suuruudeltaan 100mk lapselta ja 200mk vaimolta, vahvistettaisiin työehtosopimuksella.
Työehtosopimus valmisteluvaiheessa teetätti paljon työtä ammattiosaston toimikunnalla ja toimihenkilöillä. Jouduttiin tiedustelemaan ja ottamaan selville sen hetken palkkataso, jokaiselta työntekijältä henkilökohtaisesti kyselemällä. Sen pohjalta tehtiin laskelmat joiden pohjalta taas lähdettiin työehtosopimusta tekemään.
Liittoon päin oltiin tiiviissä neuvotteluyhteydessä ja kun työnantajan kanssa lähdettiin työehtosopimuksesta neuvottelemaan, valittiin ammattiosaston edustajaksi Kalle Alanen. Saman vuoden huhtikuun 6. päivänä saatiin sopimus neuvoteltua jäsenkäsittely vaiheeseen.
Ammattiosaston toimesta kutsuttiin työntekijöiden yleinen kokous koolle, yhtiön urheilukentälle, kokouksen osanottajamäärä oli ennätyksellinen arviolta 1000 henkeä. Kokouksen järjestäydyttyä otettiin työehtosopimus jäsenkäsittelyyn. Metallityöväen liitosta oli neuvottelujen kulkua ja sopimuksen antia selvittämässä toimitsija T.Laitinen.
Sopimus oli rakenteeltaan, pääasiassa palkkoja määrittelevä, se sisälsi neljä palkkaluokkaa ja määritellyn ammateista ja töistä mikä mihinkin palkkaluokkaan kuului.
Sopimuksen puolesta ja vastaan käytiin keskustelua kuitenkin sopimus tuli hyväksytyksi ilman äänestystä ja Outokummun kaivoksen osalta siirryttiin liittojen välillä solmittavaan työehtosopimuskäytäntöön. Jo seuraavana vuonna vaadittiin osaston päätöksellä, työehtosopimusta irtisanottavaksi, paremman aikaan saamiseksi.
Luottamusmiesten valitseminen eri työosastoille, tuli vasta perustetun osaston toimesta järjestettäväksi. Ensi alkuun valittiin luottamusmiehet rikastetehtaalle, kaivokseen, korjauspajalle ja rakennusosastolle. Vuosien varrella luottamusmiesten määrä kasvoi, kaikki osastot kattavaksi luottamusmiesverkostoksi.
Luottamusmiehen toimintaoikeuksia sen paremmin kuin valtuuksiakaan ei oltu määritelty eikä sopimuksella turvattu. Työtovereiden luottamus, neuvottelutaito ja rohkeus olivat valtakirjana tehtäviä hoidettaessa. Monien muiden tehtävien ohella, joutuivat luottamusmiehet puuttumaan, irtisanomissuojan olemattomuuden takia melko usein perustelemattomiin irtisanomisiin. Kuin myös työnjohdon käyttäytymiseen jopa asiattomaan kielen käyttöönkin työntekijöitä kohtaan. Pahimmat tapaukset käsiteltiin ammattiosaston kokouksissa ja yritettiin hoitaa sitä kautta.
Vuoden 1943 alussa, päästiinkin luottamusmies järjestelmässä melkoisesti eteenpäin. Työantajankin taholta hyväksyttiin luottamusmies työntekijöiden edustajaksi ja samalla esitettiin pääluottamusmiehen valitsemisesta, työntekijöiden edustajaksi neuvotteluissa. Ensimmäiseksi pääluottamusmieheksi valittiin Kasper Vaakanainen. Vuodesta 1970 lähtien pääluottamusmiehen toimi oli ollut päätoiminen Outokummun kaivoksella.
Myöskin järjestäytymisen puolesta osaston toimesta tehtiin työtä. Jäsenkirjan välttämättömyydestä viritettiin keskustelua työmailla. Järjestettiin iltamia sekä erilaisia valistustilaisuuksia työväentalolla. Näihin pyydettiin alustajia SAK:lta ja Liitosta, tilaisuudet olivat yleensä ammattiyhdistyshenkisiä. Tämän lisäksi ammattiosasto oli järjestämässä yhteisiä vappujuhlia Työväenyhdistyksen kanssa.
Mutta aika ei ollut vieläkään paras mahdollinen. Tilastojen valossa osaston jäsenkehitys oli hyvin vaihteleva, eikä järjestäytymis prosentti noussut kovin korkealle vaihdellen enimmäkseen 5-15 % välillä.
Vuoden 1935 jäsenmäärä oli 52 maksanutta jäsentä. Vuonna 1936 oli jäsenmäärä kasvanut 142:n, mutta putosi jo niin, että 1938 lopulla oli maksaneita jäseneitä vain 62, pysytellen sota-ajan loppuvuosiin asti 35-40 välillä.
Syy pieneen järjestäytymiseen oli työntekijöiden suuri vaihtuvuus, mikä taas johtui siitä, että työolosuhteet olivat erittäin vaikeat. Järjestäytyminen oli paljolti myös asennekysymys, koska paikkakunnan oma työvoima ei riittänyt tuli työntekijöitä myös naapurikunnista missä ei ollut teollisuutta. Hyvin usein sai jäsenkirjuri kuulla puhuessa järjestäytymisestä, että kotona kasvaa leipä, me ollaan suolarahoja hakemassa.
Sodan aikana toiminta laimeni iltama-ja valistustilaisuuksien osalta, koska ne olivat kiellettyjä.
Kokoustoimintaa pidettiin yllä ja osaston kirjeenvaihto hoidettiin, osaston johto pohti myös keinoja jäsenmäärän korottamiseksi. Vuoden 1943 aikana näkyikin jo tulosta ja osaston jäsenmäärä hyppäsi 439 jäseneen, seuraavana vuonna oli jäsenmäärässä laskua noin 100 henkeä, mutta voimakkaiden jäsenhankinta kampanjoiden ansiosta kohosi jälleen vuonna 1945 jäsenmäärä 773 maksaneeseen jäseneen.
Ammattiosasto saavutti järjestäytymisessä huippunsa sodan jälkeisinä vuosina, järjestäytymis prosentin ollessa 100 ja henkilö luvun oltua pitkälti toista tuhatta.
Näiden vuosien aikana oli osaston toiminta muutenkin vilkasta, kokouksia pidettiin runsaasti ja jo vuonna 1944 alkoi osaston jäsenten keskuudessa vilkas opintotoiminta, opintokerhoja perustettiin, ammattiosastolla oli oma kisällilauluporukka ym…
Vuonna 1940 ammattiyhdistysliike oli jo tunnustettu työntekijöitä edustavaksi neuvottelukumppaniksi. 1945 ammattiosasto oli saanut kaivosalaa koskevan työehtosopimuksen ja paikkakunnalla oli kovasti tehty työtä ammattiyhdistysliikkeen puolesta. Näinä vuosina voidaan kirjata Outokummun metallityöväen ammattiosaston saavuttaneen tavoitteensa. Kaivostyöläinen oli järjestäytynyt. Monia merkittäviä uudistuksia vaadittiin ammattiosaston toimesta mm. työajan lyhentämistä kuusituntiseksi kaivoksella. 40-luvun loppuun saakka oli järjestäytyminen ollut teollisuusliitto pohjainen.
Vuoden 1949 aikana heräsi verstaan työntekijöiden keskuudessa voimakas ammattikuntahenki jonka johdosta korjaus ja sähkömiehet perustivat oman ammattiosastonsa joka sai nimekseen Outokummun sähkö ja metallityöväen ammattiosasto 196. Tähän ammattiosastoon hakeutui myös kunnallisen sähkölaitoksen työntekijöitä, mutta Sähkötyöväen liiton perustamisen jälkeen sähkömiehet perustivat oman ammattiosastonsa ja järjestäytyivät sen alaisuuteen.
Viisikymmentä luvun alkaessa ei Metallityöväen liitto päässyt edustamiaan työntekijöitä tyydyttävään palkkaratkaisuun neuvotteluteitse. Vaan alan työntekijöiden oli käytävä lakon avulla taistelemaan jälkeen jääneiden palkkojen korjaamiseksi. Työtaistelu alkoi 28:nä elokuuta 1950 ja kesti 9 viikkoa, tällöin perustettiin yhteinen lakkotoimikunta Metalliosasto 79 ja Sähkö ja metalliosaston jäsenistä joka paikkakunnalla teki suuren työn lakon onnistumiseksi. Tämän lakon tuloksena saatiin jälkeen jääneiden ohjepalkkojen kieroutuminen oikaistua.
Kuusi vuotta myöhemmin vuonna 1956 jouduttiin uudestaan työtaisteluun. Tästä lakosta muodostui koko järjestäytyneen työväestön yhteinen voiman näyte. Tämä lakko kesti kolmisen viikkoa ja tämä lakko vietiin läpi kunnialla ja häiriöittä Outokummussa. Lakon avulla saatiin aikaan tuntuvat korjaukset palkkoihin.
Osittain yleislakon, mutta myöhemmin myös sosialidemokraattien keskinäisten riitojen seurauksena ammattiyhdistys liike hajaantui. Sen vaikutus heijastui myös Outokumpuun, jäsenmäärien huomattavalla pienenemisenä ammattiosastoissa.
Kuusikymmentä luvun vaihteessa, työtekijöiden keskuudessa, tunnettiin närästystä urakkapalkkojen mielettömyyteen ja jatkuviin urakkatyöstä aiheuttaviin riitoihin. Sen vuoksi osastojen taholta ruvettiin neuvottelemaan paikallisesti aikapalkkoihin siirtymisestä.
Kuusikymmentä luvun alkupuolella nousi voimakas ammattikuntahenki joka yhdisti kaivosmiehiä, tämän myötä perustettiin Kaivostyöväen liitto vuonna 1966. Outokummun Metalliosasto 79 lakkautettiin ja sen varat siirrettiin uuteen Outokummun kaivostyöväen ammattiosastoon. Uuden osaston toiminta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Kun ammattiyhdistysliikkeen eheyttämisen yhteydessä, jouduttiin myös liittojen kohdalla suorittamaan toimialan rationalisointia, tämän vuoksi jouduttiin kysymyksen eteen. Kaivos- vai Metallityöväen liitossa voitaisiin kaivosalan työntekijöiden asioita hoitaa tehokkaammin.
Liittojen johdoilla oli asiasta selvä kanta. Koska Kaivosliiton johto pääsi yksimielisyyteen neuvotteluissa liittojen välillä ja kehotti osastoja, lähettämällään kirjeellä, liittymään Metallityöväen liittoon. Asiasta käytiin vilkas keskustelu myös kentällä ja lehtien palstoilla ja sen lopputulos oli, että päätettiin yhtyä liittojen kantaan.
Metallityöväen liittoon liittymisen myötä yhdistettiin Outokummun kaivostyöväen ammattiosasto sekä Outokummun sähkö- ja metalli työväen ammattiosasto ja muodostettiin Outokummun kaivos ja metallityöväen ammattiosasto 196.